07/07/2022

Saijan harjoittelun kuulumisia – osa 4: Seesteiset viikot

Heinäkuun myötä harjoittelun kolmas kuukausi pyörähti käyntiin. Kuluneet kaksi viikkoa ovat olleet jälleen erilainen ajanjakso harjoitteluni aikana. Juhannuksen jälkeen ihmiset vetäytyivät pitkälti kesälomille, joten myös töissä meno on rauhallinen. Toki on mukavaa myös itse hieman hengähtää töiden ohessa, mutta HR Mentorilla odotetaan kyllä vilkkaampaa elokuuta ja tekemisen meininkiä lomien jälkeen!

Rekrytoinnin osalta olemme saaneet näiden viikkojen aikana toimeksiannot hyvälle mallille, ja moni on myös tullut päätökseen. Lisäksi on tehty esimerkiksi työsopimuksia ja pari haastavampaakin rekrytointia, joihin on kuulunut ylimääräistä selvitystyötä ja kielimuuria. Olen saanutkin myös treenata englannin kielen käyttöä työelämässä, joten pieni kammo sitä kohtaan alkaa poistua ✔️

Kiitos joustavan etätyön tein viime viikolla töitä myös mökiltä käsin, joten lämpimästä säästäkin on ehtinyt nauttimaan. Rentouttavaa lomaa kaikille lomalaisille ja nautitaan me työssäkäyvät näistä seesteisistä viikoista!

Facebook
Twitter
LinkedIn
Pinterest